Markuksen blogi: Uuden äärellä

Tähän sitä on sitten tultu. Markkinointimme määräsi allekirjoittaneen kynän varteen, mutta miksi ihmeessä?

Tähän sitä on sitten tultu. Erään suuren konsernin henkilöstöjohtaja kertoi työnsä olevan tätä nykyä etupäässä sisällön tuottamista erilaisiin sosiaalisiin medioihin ja konsernin verkkosivustoille, ”jotta työnhakijat löytäisivät meidät”. Samasta syystä määräsi markkinointimme myös allekirjoittaneen kynän varteen. Jotta asiakkaat löytäisivät meidät.

Ilmeisesti on tosiaan niin, että yhä useammat käyvät toistuvasti – tai ovat koko ajan – erilaisissa sosiaalisissa verkkoyhteisöissä työpäivänsä aikana. Yrityksissä pidetään yhä tärkeämpänä läsnäoloa näissä kanavissa, mutta miksi, missä ja millä tavalla, näitä keinoja vasta haetaan.

Mikään itsetarkoitus some-näkyvyys ei yrityksille kuitenkaan saa olla, sen enempää kuin kotisivujen ylläpitäminenkään. Jokin lisäarvokin tällä toiminnalla on oltava ja jotenkin se on kytkettävä liiketoiminnan osaksi ja muutettava yritystoiminnan tulokseksi.

Eikä siinä vielä kaikki.

Jokuhan nämä tekstit jatkossa tulee tuottamaan, olivat ne sitten kiinnostavia tai myyntiä edistäviä tai mitä tahansa. Tämä työ tuntuu yrityksissä kolahtavan kaltaisteni ihmisten laariin, jotka eivät tämän tyyppisiin kirjoitustehtäviin ole tottuneet saati koulutettuja. Parhaimmillaankin meistä on koulittu tai kouliintunut karismaattisia esiintyjiä, seuraavaksi vangitsevia kirjoitetun sanan sankareita. Tunnen olevani uuden ja oudon äärellä.

Nyt tarvitaan apuasi. Verkkosivumme uudistuvat, ja haluamme kiinnittää huomiota myös sisällön kiinnostavuuteen. Kerro meille mitä sinä haluat lukea, kuulla ja nähdä sivuillamme! Minkälaisten ongelmien ja haasteiden kanssa kamppailet omassa työssäsi? Miten me voisimme auttaa? Meidän lupauksemme on käsitellä asiakkailtamme saatuja aihepiirejä sekä muita ajankohtaisia aiheita sekä verkkosivuilla että somessa. Yhdessä me teemme tästäkin mielekkään osan yhteistyötämme.

Kerro ehdotuksesi meidän sosiaalisen median kanavien kautta. Löydät meidän Facebookista, Twitteristä, LinkedInistä ja Google+:sta. Valitse sinulle paras kanava seurata ja olla meihin yhteydessä.

Blogiterveisin,

Markus BacklundMarkus_round1-150x150-1
toimitusjohtaja